Taito
Laji animaatio,lapset ja nuoret
Uuden Asterix-elokuvan tekijät ovat vanginneet hyvin sarjakuvan maailman ja huumorin
Uusi lastenelokuva tarjoaa yllättäviä animaatioulottuvuuksia
Laji lapset ja nuoret,komedia
Suosittuun lastenkirjasarjaan perustuva elokuva säntäilee vähän sinne sun tänne
Laji draama,lapset ja nuoret
Suosittu 1960-luvun tv-sarja toimii elokuvanakin
Laji fantasia,lapset ja nuoret
Klassinen Cinderella-animaatio tulee nyt näyteltynä versiona
Elokuvauutuus tarjoaa aika omalaatuisen tulkinnan Paavo Pesusienestä
Laji komedia,lapset ja nuoret
The Duff käsittelee vakavaa aihetta pintapuolisesti
Uusi Risto Räppääjä jättää paljon toivomisen varaa, mutta sen laulut jäävät soimaan päähän
Televisiosta tutun Late-lampaan seikkailuista tuli riemastuttava elokuva
Big Hero 6 on Disneyn ja Marvelin ensimmäinen yhteinen animaatioelokuva
Yhteensä 299 hakutulosta.
Game of Thronesissa puhuttujen fantasiakielten keksijä rakastaa suomea
Pohjoiskorealainen ohjekirja kertoo, miten oikeaoppinen elokuva tehdään – vaikka Pohjois-Koreaa vastaan
"Seisoo Goethen rinnalla": Näin Grassia muistellaan maailmalla
Yleisöstä Kansallisbaletin lavalle hälytetty ballerina: "Olin šokissa eikä adrenaliini ole vieläkään laskeutunut"
Suomen Pankki sai kaksi taulua – Hannu Väisäsen maalauksen alta löytyi toinen